|
Post by Rianna on Oct 22, 2021 16:11:07 GMT
Rianna "Ninni" Narvi kuva Pexels Gustavo Almeida pinterest
synt. 11.12.2004, 17v oma hevonen: Julitaso: heA, 125cm Perheen ainoana lapsena Rianna Narvi on tottunut samaan haluamansa, vaikkei valinnutkaan jonkun sukulaisen keksimää lempinimeä Ninni. Kansainvälistä uraa tekevän isän takia, Ninni asui ennen kouluikää muun muassa Hollannissa. Sen takia hän myös aloitti koulun ikäluokkaansa vuotta myöhemmin. Ninni on aina ollut koulussa se suosittu tyttö, jonka ympärillä pyörii muita. Suosio heijastuu paljolti Ninnin luonteeseen, joka on vähänkin epämiellyttäviä ihmisiä kohtaan epäkunnioittava. Taustaa myös koulukiusaajana löytyy. Muuten Ninnillä on peruskoulusta ysin keskiarvo. Tarvittaessa Ninniltä löytyy taito nuoleskella vanhempien ihmisten perseitä. Ninni käy lukion ensimmäistä vuotta. Hänellä on ruskeat pitkät hiukset sekä ruskeat silmät. Pituutta on 172cm, joten poniratsastajaksi Ninnistä ei enää ole. Pysyy trendien mukana, eikä halua olla se, joka kulkee vuoden liian myöhässä jossain muotitrendissä. Ratsastuksen Ninni on aloittanut hyvin nuorena, kun näki ensimmäisen kerran ponin ja osasi vaatia sellaista itselleen. Tokikaan se ei ihan heti poikinut omaa ponia, mutta hyvin pian Ninnillä oli ensimmäinen oma. Ensimmäinen poni vaihtui kolmetoistavuotiaana pätevämpään kenttäponiin, kun Ninniä puri kenttäratsastuskärpänen. Laji vei mennessään ja nyt tyttö ei siitä suostu päästämään irti.
|
|
|
Post by Rianna on Dec 26, 2021 15:26:08 GMT
Annikan valmennuksien kehitysprofiili Taso: helppo A, 125cm (kenttä helppo-CIC1)
Suoritetut valmennukset:
Tavoitetaso: vaativa A, 145cm (kenttä CIC4)
Tavoitteeni on päästä ensin Julin kanssa perille kaikesta, jonka jälkeen kehittää itseni hevosen tasolle. Me tähdätään huipulle. Haluan valmentautua Annikan kanssa molemmissa lajeissa - tässähän ite yhä painotetaan tavoitteet kenttäratsastukseen. Koulutasoni laahaa perässä, mutta olisi kiva yrittää saada Julinkin hyppyihin lisää korkeutta.
|
|