30.12.2021
Torstaina satoi jälleen lunta.
Lotte oli saapunut tallille tavalliseen tapaansa jo hyvissä ajoin ennen oman tuntinsa alkua. Alkeistuntilaiset hyörivät ympäriinsä ponejaan varustaen espoolaisten poniäitien hössöttäen vieressä. Ne näyttivät pitkine rakennekynsineen ja ryppyjä silottavine botoxtäytteineen siltä, etteivät ne varmasti koskisi hevosiin pitkällä tikullakaan, ellei olisi aivan pakko: yksi niistä kavahti kauemmas Junin töniessä sitä pienellä turvallaan herkkupalojen toivossa.
”Juni!” Ida-Sofia komensi kiskoessaan satulavyötä kiinni ponin pullistellessa jo valmiiksi pyöreää vatsaansa. Kun vyö oli saatu kiinni, taputti Ida-Sofia hyvää vauhtia mammutiksi muuntautunutta ponia niin, että ilma oli hetken sakeana pölystä ja pitkistä, ruskeista talvikarvoista. Poniäiti yskähti kuuluvasti kurkkuaan selvitellen.
Lotte jätti alkeiskurssilaisten avustamisen mielellään Ida-Sofialle. Hän ei varsinaisesti välittänyt kaikista hoitajan velvollisuuksistaan: jos totta puhuttiin, hän ei välittäisi hoitajan pestistään laisinkaan, ellei niin tiukasti tavoittelisi paikkaa kisatiimissä ja ellei hänen isänsä olisi suurieleisesti julistanut, ettei omaa hevosta vielä tulisi. Siksi hän hammasta purren tyytyi asemaansa pelkkänä hoitajana. Sentään hän sai hoitaa tallin hevosista ehdottomasti parasta: suosikkiaan Pradaa.
Silti hän tunsi katkeruuden piston ajatellessaan ruskeatukkaista Ninni Narvia ja tämän uutta puoliveristä. Juli oli kenttähevonen, niin Ninni oli omahyväisesti kovaan ääneen kuuluttanut, hyväsukuinen ja taitava kuin mikä. Lotte yllättyisi, jos Ninni edes pääsisi sen kanssa maaliin asti lentämättä vesiesteeseen tai lähimpään pusikkoon. Loten katkeruutta ei helpottanut se, että puurojuhlien estekilpailut olivat menneet aivan täysin penkin alle. He olivat Pradan kanssa olleet viimeisiä molemmissa hyppäämissään luokissa, eikä Lotte ollut koskaan hävennyt niin kuin niiden kisojen jälkeen. Prada oli ollut jäykkä kuin rautakanki, eikä terävyydestä ollut tietoakaan: ei siis ihme, että se oli pudottanut molemmilla radoilla kahdesti.
Ida-Sofia kiristi jo viimeisiä turpahihnoja, kun käytävän päästä kuului ratsastussaappaiden reipasta kopinaa. Lotte havahtui Pradan karsinanoveen nojailusta ja vilkaisi olkansa yli nähdäkseen Ninni Narvin saapuvan käytävää pitkin poninhäntä reippaasti heiluen, vielä paketissaan olevaa fleeceloimea kainalossaan puristaen. Lotte näki jo kaukaa sen olevan kalleinta merkkiä mitä paikallisesta hevostarvikeliikkeestä sai ja sointuvan, totta kai, täydellisesti Ninnin ohueen ratsastuspusakkaan ja uuteen satulahuopaan. Lotte nyrpisti nenäänsä.
Mitä tuo pyrkyri oikein täällä toimitti? Marssisi takaisin kilpatalliin, sinnehän se niin kovaäänisesti julisti kuuluvansa.
Loten kohdalle päästyään Ninni pysähtyi. Loten nyrpeän ilmeen nähdessään se hymyili aurinkoisesti tutkaillen samalla Lottea päästä varpaisiin, arvosteleva ilme kasvoillaan.
”Mitä sä oikein täällä pyörit? Kuvittelis sulla olevan parempaakin tekemistä, vai etkö sä uskalla edes ratsastaa uudella hevosellas?”
Ninni värähti. Nanosekunnin ajaksi sen suupielet laskeutuivat alaspäin ja se näytti melkein säikähtäneeltä, ja Lotte tiesi kommentin osuneen.
Se keräsi kuitenkin itsensä ja palautti kasvoilleen sen oksettavan, aurinkoisen hymyn.
”Itseasiassa, mä etsin Annikaa. Mun pitää jutella sille Julin valmennusstrategiasta”, se sanoi painottaen viimeistä sanaa niin, että viesti varmasti meni perille. Mitä se oikein kuvitteli olevansa, jokin kilpatallista rahvaan joukkoon laskeutuva Annikan lellipentu? Se, että sillä oli hevonen, ei tehnyt siitä mitään ylimystä. Varmaan se odotti, että koko talli kumartaisi sitä kuin mitäkin kuningatarta.
”Suosittelen etsimään kilpatallista”, Lotte sihahti kuin vihjeeksi alkaa laputtaa. Ninni vain hymyili raivostuttavaa hymyään, ja hetkeksi Loten valtasi palava halu tönäistä se kumoon tallin kiviselle laattalattialle. Ninni hymähti ja kääntyi sitten kannoillaan.
”Sun kannattais varmaan pikkuhiljaa siirtyä maneesiin”, se huikkasi vielä ovelta sama ilkeä hymy huulillaan, ”tiedäthän, ne varmaan tarvitsee hoitajia hölkkäämään ponien vierellä.”
Ninnin lähdettyä Lotte potkaisi Pradan karsinan eteen unohtunutta rehuämpäriä niin, että se kaatui kolisten. Prada hätkähti ja Junia suitsista pitelevä Ida-Sofia vilkaisi häneen kysyvästi. Lotte mulkoili ovelle, jonne Ninni oli hetki sitten kadonnut, ja vilkaisi sitten pahasti häntä hädin tuskin puolta lyhyempää, herkeämättä tuijottavaa alkeiskurssilaista, joka Loten katseen nähtyään inahti ja luikki takaisin karsinaan piiloon.
Yhden asian hän aikoisi tehdä selväksi. Hänen nenilleen eivät minkään valtakunnan Ninni Narvit hyppisi.
