22. joulukuuta 2021 - “Eiks puurojuhlassa syödä puuroa?”
Kurvasin tallitietä pitkin renkaat sutien kellon ollessa neljän pintaan. Viimeinen työvuoroni ennen joulua oli loppunut juuri kolmelta. Pohdin mielessäni miten onnekkaita olemme Mimmin kanssa asuessamme maneesitallilla. Tallilla kävi kova kuhina kun puurojuhlan alkamiseen ei ollut enää kuin kaksi tuntia aikaa. Ensimmäiset vieraatkin ratsukot olivat saapuneet ajoissa, ilmeisesti pidemmän matkan takaa. Minä tunkaisin käden takkini taskuihin ja otin huulilleni väkinäisen hymyn suunnistaessani ihmisvilinän läpi kohti kilpatallia. Tallissa oli onneksi rauhallisempaa, muutama kilpatallin asukas osallistuisi myös estekilpailuihin.
“Moi, hei kiitti vielä avusta sillon toissapäivänä”, miesääni huikkasi kun seisoin Mimmin karsinan edessä. Kurkkasin viereiseen karsinaan, jossa voikko tamma mulkoili minua ja mies ähisi letityksen parissa.
“Joo hei ei mitään, kiva oli olla avuksi”, laskin jo väkinäisen hymyn alas ja avasin samalla karsinan oven. En vieläkään ollut päättänyt mitä mieltä olin Teemusta, mutta mukavalta hän ainakin vaikutti. Jospa mulle vaikka löytyisikin kaveri täältä.
Silitin Mimmin kaulaa. Se oli pyynnöstäni haettu sisälle ja punaruudullinen toppaloimi oli siististi viikattu karsinan oveen. Mimmi seisoi pilkullinen talliloimi päällään ja katseli minua isoilla silmillään. Tarjosin taskustani leipäpalaa ja päätin hakea tammalle vielä tupon heinää naaman eteen harjauksen ajaksi. Tallissa oli jännittynyt tunnelma kun Teemu puhisi edelleen letittäen Kaaosta ja Annika ravasi tallin ja maneesin väliä. Hain Mimmin varusteet vielä karsinan pieleen valmiiksi ja nappasin kaapista letitysnauhoja taskuun.
Olin kotoa ottanut hopeaa joulunauhaa mukaan, jonka ajattelin pujottaa letitetyn harjan ja hännän joukkoon. Mimmille laitan vielä valkoisen satulahuovan ja itselle päälle pelkkää valkoista ja kypärään vielä samaa hopeanauhaa.
“Hei mikä toi sun pukuidea on?”, Teemu huikkasi taas karsinasta. Huomasin, että miehellä alkoi kohta mennä hermo niiden lettien kanssa.
“Eksä arvaa…”, tuhahdin. “No joku lumikuningatar tai jotain…”, jatkoin ja nappasin harjan käteen.
“Aaa aivan, no ihan selkee”, Teemu myöntyi huomatessaan mun turhautumiseni ja naurahti perään pelastakseen sen, ettei heti tajunnut asuideaani.
Mua jännitti. Vaikka olin Mimmin kanssa startannut tälle syksyä jo useamman luokan tallin ulkopuolella, niin jotenkin omalla kotitallilla kilpaileminen oli aina jännittävämpää. Mitä jos mä mokaan, Annika syynää ihan varmasti radan tosi tarkkaan. Ei se meidän estevalmennuskaan mikään paras ollut.
Yht äkkiä oli hurahtanut jo kohta kaksi tuntia ja kilpailut alkaisivat ihan hetken päästä. Juoksin kilpatallissa kun hullu. Kuvainnollisesti toki, koska Annikalta tulisi sanomista, jos siellä oikeasti juostaisiin. Minä puin jääkuningatar-asun päälleni ja varustin Mimmin valkoisiin. Valkoinen satulahuopa, valkoiset suojat ja laitoin sille vielä valkoiset karvasuojukset suitsiin, sekä satulavyöhön. Onneksi ensimmäinen oma luokkani oli vasta neljäntenä, joten ehtisin vielä kerrata radan. Sovin Teemun kanssa radan kävelyn yhdessä. Miehellä kun oli ehkä paremmin näkemystä miten tuossa nimenomaisessa maneesissa ratsastetaan.
Kohta luokka 4 olikin jo alkamassa ja verryttelin Mimmin. Tamma hyppäsi verryttelyssä ilmavasti, eikä sitä tarvinnut tuupata eteen. Pyrin heti jo ajattelemaan ylämäkeen, jotta saisin Mimmin pään ylös ja takaosan alle.
“Valmistautuu Salvia Salokangas ja Vappula Miami Glow!”, kajahti kuulutus ja siirryin maneesin oven ulkopuolelle odottelemaan vuoroani. Mimmi steppaili paikoillaan, eikä malttanut odottaa vuoroaan. Kun maneesin ovi vihdoin aukaistiin meille, Mimmi ampaisi sisään ja tammassa oli pidättelemistä.
“No nyt mennään tyttö”, kuiskasin ja nostin käteni tervehdykseen. Sitten ampaisimme matkaan. Rata oli melko vaikea Mimmin isolla laukalla ja osassa tehtävistä olimme hieman pulassa. Koko syksyn olimme hypänneet vielä ulkokisoja, joten maneesi tuotti haasteita. Luokka 4 oli kuitenkin hyvää harjoitusta varsinaiseen Puuro Cup:iin ja selviydyimmekin maaliin ehjin nahoin. Parantamisen varaa kuitenkin jäi vielä rutkasti seuraavaan luokkaan.
“Hei teillähän meni ihan hyvin”, mustahiuksinen tyttö sanoi portilla, kun kurvasimme ulos maneesista. Käännyin katsomaan satulassa taaksepäin ja huikkasin kiitokset.
“Kohta uusiks, jospa sillon petrattaisiin”, huusin vielä perään ja suuntasin kävelemään verkkakentälle luokan lopun ajaksi. Noinkohan edes sijoituttiin.
Pian alkaisi Puuro Cup, jonka päätteksi suuntaisin piparille ja glögille. Aloitin verryttelyn ja toivoin parasta. Mimmi tuntui paremmalta, sillä sain sen osumaan hyviin paikkoihin verkkaesteille.
“Seuraavana Salvia Salokangas ja Vappula Miami Glow”, kuului toistamiseen tänä päivänä kaiuttimista ja meidän cup-suoritus sai alkaa.
(Tämä tosiaan kirjoitettu Puurojuhlasta, vaikka julkaistu vasta nyt)