Post by Salvia on Nov 27, 2021 11:49:51 GMT
yksityisen omistaja
24-vuotias - syntynyt 25.06.1997 - Mimmin omistaja
174cm pitkä, sinkku
tunnistaa sävysävyyn mietityistä vaatteista ja varusteista sekä huolitellusta yleisilmeestä
174cm pitkä, sinkku
tunnistaa sävysävyyn mietityistä vaatteista ja varusteista sekä huolitellusta yleisilmeestä
Mitäpä minä? Salokankaan suvun kuopus, joka on laitettu hevosen selkään heti kohdusta päästyä. Oon siis syntynyt juhannuksena kauniissa Suomen suvessa ja jo kantokoppaikäisenä laukannut äitini kanssa tallilla. Ensimmäiset ratsastustunnit olen käynyt kun vaan oon selässä pysynyt, mutta omaa ponia mulle ei koskaan ostettu. Tää ei siis oo sellanen perinteinen isi maksaa -tarina, jos sellasta odotit. Tai sanotaanko sitten vaikka äiti maksaa. Ei. Mä oon aina joutunu tallitöitä tehden tienaamaan omat ratsastustuntini, hoitohevosia on ollut, mutta ei ikinä sitä omaa. Bisnesmiehenä isi oli siis sitä mieltä, että saapi tyttö oppia tienaamaan ja niinhän mä opin. Äiti loukkaantu hevosonnettomuudessa hyvin nopeasti sen jälkeen kun mä opin oikeesti ratsastamaan. Tallilla oon silti eläny koko mun lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiänkin. Iskä ei koskaan oo tajunnu hevosten päälle, mutta kyllä se sit mua rupes auttaa, kun pääsin opiskelee yliopistoon. Pelkäs varmaan, että musta tulee lannanlappaaja.
Mitä sit muhun ihmisenä tulee, niin mä oon ihan kiva. Yleensä se on ihmisille suurin loukkaus, jos joku toinen sanoo sua "ihan kivaks", mutta mun kohdalla se on jo kehu. Alkuun aika viilee ja ajoittain ehkä vähän kylmäkiskoinenkin uusille. Ihan ystävällinen osaan olla, mutta en tykkää miellyttää väkisin ketään. Isot ihmisporukat ei myöskään oo mun juttu, mutta jos joku naseva vitsi pitää heittää, niin kyllä mä siihen kykenen. Sellaset yltiöpositiiviset ilopillerit mua vähän jopa ärsyttää, ehkä mä vaan on realisti. Jos muhun sit oikeesti tutustuu kunnolla, niin musta saa kyllä lojaalin ystävän. Tykkään hassutella, näyttää jopa idiootilta ja nauraa räkättää menemään mun parhaiden kavereiden kanssa, mutta emmä sellanen yleensä tallilla oo. Siellä on välillä sellasia hienohelmoja, että parempi vaan karsinan nurkasta pyöräytellä niille silmiä.
Ja entäs mä sitten ratsastajana? Siis hevosen selässä, kuten sanottua, on vietetty useempikin tunti. Pääasiassa kivoilla kilpaponeilla kisasin paljonkin sillon 10-14 vuoden iässä, mutta kasvupyrähdyksen seurauksena oli siirryttävä hevosiin. Eikä sekään huono ollut, kehitystä tapahtui roppakaupalla, perinteinen lukio ja ihmissuhteiden priorisointi vaan tuli tielle ja ratsastus vähän jäi. Minkäs hevosihminen kuitenkaan karvoistaan pääsee, kaikki aika kuitenkin menee tallilla, niin muut ihmissuhteet on ihan turhia. Luo niitä siellä tallilla jos haluaa. Hienojen ratsastettavien ansiosta mäkin oon päässyt sille tasolle, jossa nyt oon. Tuuri on ettei oo tarvinnut niin paljon omaa rahaa käyttää. No sit kun tuli se päivä, et ostan hevosen, niin isin lahjottamat osakerahathan mä panin haisemaan. Osan omistakin säästöistä ja nyt painan ympärikellon päivää, jotta saan maksettua omat ja hevosen kulut. Ehkä ei vaan sit kerrota isille, ettei niitä sen osakkeita oo enää olemassa...