Ninnin päiväkirja

[Rianna]

Riannan eli Ninni Narvin tarinat
yhdessä Julin kanssa!
yhdessä Riesan kanssa!

[Rianna]

23.10.2021 lauantai

Rianna Narvi piteli käsissään uutta iPhone kolmeatoista, kun istui pelkääjän paikalla Mercedes-benz GLC:ssa. Nuori 16-vuotias lukiolainen ei suostunut myöntämään ratin takana istuvalle isälleen, että kyllä vain, häntä jännitti hieman. Sen sijaan Rianna esitti erittäin viileää ja pyöritteli silmiään isän valitsemalle YLE puheelle. Perttu Narvi kuunteli kyseistä kanavaa aina vaimonsa kanssa, joten ei mies osannut valita muuta kanavaa. Eikä ollut vaihtoehto, että teinityttö olisi vastuussa musiikista.

Auton näytöllä näkyi reaaliaikaista kuvaa trailerista. Värikuva oli hieman rakeinen, mutta siitä erotti mustan tamman tarpeeksi hyvin. Zorine Fair, jota edellinen omistaja oli kutsunut Riesaksi. Rianna oli etsinyt tammalle jatkuvasti uutta lempinimeä, mutta sopivaa ei löytynyt.

”Voisitko katsoa jälleen, mikä risteys se oli?” isä kysyi ja Rianna tuhahti, mutta otti karttasovelluksen esille.

Isän kanssa matkustaminen oli aina tämmöistä, kun auton perässä oli hevoskoppi. Silloin Rianna toimi aktiivisena karttana, koska isä ei saanut navigaattoria auton näyttöön näkyviin. Nytkin Rianna kertoi sen saman risteyksen nimen, jonka hän oli jo kolme kertaa tällä yhdellä ajomatkalla sanonut. Risteys johtaisi Stall Lejondaliin, josta oli tulossa Riesan uusi kotitalli.

Muutosta parempaan talliin oli jouduttu keskustelemaan yllättävän kauan. Vanhemmat eivät olleet heti nielleet, miksi Rianna tarvitsisi muuttaa halvemmasta paikasta kalliimpaan. Paljon helpommalla keskustelulla entinen kenttäponi oli vaihtunut hevoseksi. Hevoseksi, jonka koeratsastuksen jälkeen Rianna oli ilmoittanut haluavansa juuri sen, eikä ollut myöntänyt ongelmiaan ratsastaessa. Yhteinen taival ei ollut lähtenyt vieläkään ruusuisesti, mutta uudessa paikassa Rianna aikoisi ainakin esittää sen sujuvan.

”Isä! Se on tuossa!” Rianna huudahti, kun näki kartasta tulevan risteyksen.
”No, voihan nyt…” Perttu mutisi ja painoi jarrua.
”Kato nyt vähän! Traikussa on hevonen. Joudut ostamaan uuden, jos sille tapahtuu jotain.”
”Eipä nyt hiillytä, Ninni. Mitään ei tapahtunut.”
”Olisi voinut.”

Risteyksen jälkeen ei mennyt kauaa, kun Stall Lejondal ilmestyi eteen. Rianna osoitti isälleen, mihin auton saisi parkkeerata. Käydessään tutustumassa talliin yksin, he olivat käyneet nämä asiat tarkasti läpi omistajan, Annika Walleniuksen kanssa. Totta kai Rianna oli tuonut isänsä allekirjoittamaan vuokrasopimusta, johon ei itse voinut alaikäisenä laittaa nimeään. Muuten vanhemmat olisivat varmasti saaneet pysyä paikasta kaukana.

Osan Riesan tavaroista Rianna oli tuonut jo aikaisemmin mopoautollaan. Se oli ollut järkevää tehdä etukäteen, koska Rianna ei aikonut viettää tallilla aikaa isänsä kanssa enempää kuin oli tarpeen. Kisamatkoilta isälle oli onneksi kertynyt jo hieman kokemusta trailerin kanssa, joten Riannan ei enää tarvinnut selostaa mitä tehdä, kun hevonen otettiin ulos.

Riesan asteltua pois kopista, Rianna lähti taluttamaan sitä pihan ympäri ja siitä talliin. Karsinan ovessa oli jo Riesan nimi valmiina. Tästä näki heti, että Stall Lejondalin tiloissa oleva yksityispuoli Lönnby Gård oli aivan toista luokkaa heidän edelliseen paikkaan verrattuna. Karsinassa Rianna riisui Riesalta suojat, mutta jätti loimen päälle.

”Ninni! Mihin nämä viedään?” isä kysyi tyttäreltään käsissään kaksi isoa kassia.
”Mä laitan ne. Ne pitää laittaa heti oikeille paikoilleen.”
”Jaahas.”

Rianna antoi Riesalle vielä hieman heinää, jonka jälkeen meni varustehuoneeseen isä vanavedessä. Annika Walleniuksen sähköpostissa oli hyvin tarkkaa, että tavarat purettiin nopeasti. Hetken aikaan Rianna oli itsekseen pyöritellyt silmiä. Olihan hän asiakas, joka maksoi paikasta, mutta nyt hänen piti näyttää ennen kaikkea tärkeältä ja osaavalta hevosenomistajalta. Siihen kuului, että varusteet olivat siististi omilla paikoillaan.

Perttu toi autosta lisää tavaroita, kun Rianna purki tavarat paikalleen. Myös tallityöntekijä, Sinna Mäkelä, tuli esittäytymään ja lyömään käsipäivää molempien Narvien kanssa. Rianna selosti naiselle Riesan loimista kaiken tarvittavan vielä viimeisenä, ennen kuin Sinna ilmoitti palaavansa omiin hommiin.

Tunnin kuluttua kaikki tavarat olivat paikallaan. Rianna päästi Riesan vielä illaksi tarhaansa, ennen kuin lähti isänsä kanssa autolle. Huomenna hän saapuisi paikalle mopoautollaan ilman nurkissa pyöriviä vanhempia. Eiväthän he kuin maksaneet kaiken.

[Rianna]

15.12.2021 keskiviikko

Ninni ei kuule hälinää ympärillään, kun pitelee käsissään violettia riimua ja katsoo tyhjää karsinaa. Kynnet pureutuvat kämmeniin, kun hän samalla puree huulensa sisäpuolta. Kunhan sitä ei näytä ulospäin, niin he pitävät sinua ammattilaisena. Ninni ei jaksa jatkuvia osanottoja ja harmitteluja tallilaisilta, joita ei edes vielä tunne kunnolla. Ne ovat kuitenkin vain tavan vuoksi osoitettuja.

"Ninni?" Malin huhuilee tyttöä, joka nyt räpäyttää kerran silmiään.
"Mm?"
"Tiedän, ettet haluaisi tehdä näin nopeasti päätöstä, mutta uusi lasku olisi jo ylihuomenna.." Malin aloittaa hyvin varovaisesti, lempeästi ja lohduttavasti.
"Minkä?"
"Karsinan", Malin vastaa. "Annika ei haluaisi.. en haluaisi, että joutuisitte turhaan maksamaan paikasta."
"Miksi en maksaisi?" Ninni tuhahtaa. "En minä aio ilman hevosta jäädä pitkäksi aikaa."
"Hmm", Malin katsoo arvioivasti tyttöä. "Okei, et tietenkään. Ilmoitan Annikalle, että pidämme sinulle karsinaa."
"Hyvä."

Siitä ei ollut edes kahtakymmentäneljää tuntia, kun Ninni oli saanut soiton tallilta. Riesalla oli ähky. Ninni oli taluttanut ja tehnyt kaikkensa tamman vuoksi, mutta ei se riittänyt. Musta kenttähevonen oltiin jouduttu laittamaan pois. Tilanne oli nopeasti liian vakava päivystävän eläinlääkärin mukaan. Kyse ei välttämättä edes ollut pelkästä ähkystä. Mitään ei olisi muka voinut tehdä ennalta, eikä aikana.

Ninni oli erimieltä. Näin kalliissa tallissa oltaisiin voitu laittaa Riesan oireet nopeammin merkille. Asialle oltaisiin varmasti voitu tehdä jotain, jos ilmoitus olisi tullut aikaisemmin. Mutta Ninni ei voisi sanoa mitään, jos haluaisi pysytellä tallilla ja aloittaa valmennukset Annikan kanssa.

Kunhan hän löytäisi nopeasti korvaavan hevosen Riesan tilalle. Ninni väitti itselleen, ettei tamman menetys ollut kovin suuri tappio. Ratsastukset eivät sujuneet kovin hyvin, joten ehkä olisikin vain helpotus perua tulevan puurojuhlan osallistuminen. Hän ei tosiaan aikoisi edes kysyä mitään lainahevosta. Se ei sopinut Ninnille, muiden hevosten lainaaminen.

Tuhahtaen Ninni sulkee karsinan oven ja jättää riimun oveen, kuten ennenkin. Oikeasti hän jää kaipaamaan Riesaa. Heistä olisi voinut tulla jotain hienoa.

[Rianna]

29.12.2021 keskiviikko

Kipakka tamma polkaisi takajalkaansa, kun Ninni kiristi satulavyötä istuessaan jo satulassa. Tässä se nyt jo oli. Ninnin tuleva hevonen vain hetken sen jälkeen, kun Riesa oli lopetettu. Kaikki oli käynyt jopa Ninnille kamalan nopeasti, vaikka hän jonkun typerän Lotten tai muiden tallilaisten edessä vähän esittikin muuta.

Jopa Ninnin isä oli yrittänyt saada tyttöä miettimään asioita vuoden vaihteen yli, mutta tyttö ei voinut enää siinä vaiheessa perua. Yllättäen sen jälkeen, kun Malin oli kysellyt häneltä karsinapaikan jatkosta, tallimestari ja itse Annika, olivat tulleet ehdottaneeksi hänelle koeratsastusta.

Leijonalaaksossa oli yksi tallin oma kasvatti myytävänä. Vielä aika nuori, 7-vuotias, kenttätamma. Sen nimi oikein huusi Ninniä tässä tilanteessa: Get Over It Juliet! Aivan kuin pääse yli siitä, Ninni.

Juli oli hieno tamma. Se ei ollut järin iso, mutta nopea ja Leijonalaakson oma kasvatti. Tässä maailmassa se jopa meinasi jotain. Ei Ninni väittänyt, ettei pitänyt Julista. Jos sen hän sanoisi ääneen, niin Annika ei kyselisi, vaan palauttaisi tamman sinne mistä se tuli. Kyse ei edes ollut siitä, vaan kuinka lakoniselta tuntui istua "väärässä" satulassa. Ninni ei näyttänyt kuin itselleen niitä tunteita, mitä Riesan lopetus oli tuottanut.

Jopa aivan yllättävä haikeus oli ajanut teinin istumaan nojatuolissaan aivan hiljaa mustan amerikkalaisen kuva käsissään. Ninni oli kuitenkin niitä ihmisiä, jotka eivät suostuneet näyttämään heikkouksiaan muille. Se olikin ollut täysin päättäväisyyttä, kun Julin ensimmäinen koeratsastus oli mennyt hyvin. Askellajit tuntuivat hyviltä, meno puhtaalta ja Ninni sai kontrollia. Hypytkin sujuivat. Siitä parin päivän päästä Ninni koeratsasti Julin uudelleen.

Tilanne tuntui aivan toiselta. Ninni epäröi itsekseen, jonka takia Julikin oli paljon varautuneempi. Päivät olivat kaikki erilaisia, jota myös paikalla ollut Malin sanoi. Epäröinnistä huolimatta siinä hetkessä Julin satulassa Ninni tiesi haluavansa tamman itselleen. Hän tarvitsi sitä.

Joulu oli nyt ohitse. Ilman hevosta vietetyt pyhät takana ja lukiostakin joululoma käynnissä. Narvin perhe oli perintein kokoontunut mumman ja papan luokse, jossa oli myös serkkuja, setiä ja tätejä. Ninni oli ollut elementissään ottaessaan serkusten seurueen haltuunsa kiillotettu kruunu päässään. Koko Narvin suku tunnettiin hulppeista lahjoistaan ja Ninninkin paketeissa oli huippu uusi iPhone 13 Pro sekä iMac ja iPad tietenkin. Joukossa oli myös suklaata ja mumman kutomat villasukat. Vanhemmiltaan Ninni oli saanut myös lahjakortin, jolla saisi ostettua uudelle hevoselle varusteita.

Sekä uuden hevosen. Juli nimettiin oikeastaan hänen syntymäpäivälahjaksi, vaikka synttäreitä juhlittiin ennen Riesan lopetusta. Lönnby Gårdiin Juli muutti Tapaninpäivän jälkeen, kotiutui päivän, jonka jälkeen tässä oltiin. Julin selässä ensimmäistä kertaa yksin.

Ninni oli iloinen, ettei ketään ollut paikalla. Mahassa tuntui pahalta, kun hän oli noussut selkään. Ja se kaikki säteili myös hevoseen, joka ei lähtenyt nätisti rennolla käynnillä liikkeelle, vaan sähäkästi häntä huiskuen ja korvat takakenossa. Ninni ehti räpeltää Julin kanssa parikymmentä minuuttia ennen kuin maneesiin asteli uusi ratsukko.

Oitis Ninni siirsi Julin kankeasta ravista käyntiin ja vapautti ohjia.
"Moi, saako tulla?" Teemu kysyi aika varovaisesti.
"Me ollaankin jo valmiita", tyttö valehteli. "Että senkus."
"Ai? Ettekö te vasta-"
"Ei? Ollaan me oltu täällä jo ainakin puoli tuntia. Se riittää kyllä."
"Mm, tietty", Teemu vastasi mutisten.
"Onko sulla joku ongelma sen suhteen kauanko mä ratsastan mun hevosta?" Ninni sähähti.
"Ei, ei tietenkään!" Teemu vastasi nyt nopeasti puolustellen, johon Ninni vain tuhahti.

Lyhyiden käyntien jälkeen, Ninni laskeutui alas selästä ja talutti Julin tallin puolelle. Hitto, kun Teemu oli tullut paikalle. Ninni ei olisi halunnut kenenkään tulevan juuri silloin maneesiin katsomaan kuinka hän räpiköi. Kenenkään ei tarvinnut nähdä, kun hän ei osannut edes ratsastaa omaa hevostaan. Armoahan ei annettu itselleen, vaikka kyseessä oli täysin uusi ratsu.

Miten hän edes kehtaisi ilmoittautua Annikan valmennuksiin?
Get Over It Juliet! Lei